Kaverini ostaa miehensä kanssa uuden asunnon, toinen kaverini saa lapsen, kolmas on menossa naimisiin ja neljäs sai juuri työpaikan. Tuntuu, että minä pysyn aina paikallani ja muut etenevät elämässä. Väistämättä joskus tulee pieni kateuden pistos, vaikka kuinka koetan olla onnellinen muiden puolesta. Pitäisi vaan muistaa, ettei ideana ole pistää paremmaksi, vaan olla itse tyytyväinen ja onnellinen.

Eli: minusta nykyinen asuntomme on kiva, kuukautiseni on myöhässä, olemme mieheni kanssa yhä kuin vastanaineet ja opintoni ovat loppusuoralla. Ei siis huonosti sekään ;)

Olen iloinen, että olen pienissä asioissa huomannut ettei esim. ostaminen tuo onnea. Muistan joskus kuinka sitä ajatteli, että elämäni olisi paljon parempaa jos vain saisin tuon ihanan uuden mekon. Sitten olisin tyytyväinen vähän aikaa! Sitä mekkoa piti käydä useita kertoja katsomassa ja sovittamassa. Kun sitten menin ja ostin mekon, ei se näyttänytkään enää kotona peilistä yhtä hyvältä.

Joillekin valitettavasti käy samoin isompien asioiden kanssa: Se mies, jolle alttarilla lupautui, näyttääkin kotona loisteputken alla aivan erilaiselta kuin ensitreffeillä kynttilänvalossa. Naimisiin piti kuitenkin päästä, koska kaikki kaveritkin ovat jo menneet.

Minä haluan irtisanoutua kokonaan tästä kilpavarustelusta. Haluan keskittyä tekemään elämässäni asioita, jotka oikeasti ovat minulle tärkeitä ja joista saan iloa ja onnea. Voi olla että teen ne eri järjestyksessä kuin muut tai jätän tekemättä asioita, jotka muille ovat aina olleet niitä must-asioita. Tämä on kuitenkin minun elämäni :)

Olen viime päivinä entistä paremmin huomannut, että kaverisuhteessakin vahvempi persoona hallitsee tilanteet ja toinen menee mukana:
Joidenkin kavereiden seurassa olen hyvinkin puhelias ja "hallitsen" tapaamisiamme. Joidenkin seurassa puolestaan jään automaattisesti ikään kuin taustalle: Hoidamme aina kaverini asioita, puhumme kaverini murheista tai iloista. Minusta se on vaan jotenkin hassua, että ikään kuin seuraan vierestä kun kaverini elää. Jotenkin en itse ole siinä mukana lainkaan, vaan minun roolini on ihastella häntä ja toimia seuraneitinä. Ilmeisesti se ei haittaa minua kovin paljon, kun kerran tuollaista suhdetta jatkan. Toisaalta en voisi ikinä kuvitellakaan, että jättäisin kaverini kirjoittamaan vaikkapa graduani puolestani sillä aikaa kun menen itse kahville. Olenko ihminen joka ei osaa tehdä ystävänpalveluksia vai enkö huomaa kun minua ikään kuin käytetään hyväksi kaverina?

Tunnen myös ihmisen, jolla on tapana "omia" asioita ja nimenomaan toisten haaveita ja unelmia. Oli varsin mielenkiintoista törmätä ihan vastaavanlaiseksi kuvattuun henkilöön eräässä romaanissa. Tämä tuntemani henkilö tietää varsin hyvin, että olen koko ikäni pitänyt vaikkapa koirista. Puhun usein koirista, nimenomaan siitä tietystä rodusta ja käyn jopa koiranäyttelyissä, joihin olen joskus tätä tuttuanikin pyytänyt mukaan. Tuttuni ei kuitenkaan välitä koirista eikä koskaan oikein jaksa edes puhua niistä. Minä en ole hankkinut koiraa itselleni, koska mieheni on allerginen.

Eräänä kauniina päivänä saan kuulla, että tuttuni on ostanut juuri sellaisen koiran, josta olen itse aina haaveillut. Selityksenä on vain: "Olen aina pitänyt tästä rodusta ja haaveillut, että minulla olisi oma koira". Tuollainen tilanne saa hieman tyrmistymään. Ei sillä, etteikö tuttuni olisi saanut koiraa hankkia ja vieläpä minun lempirotuani, mutta miksei asiasta ole koskaan puhuttu!? Miksei koira-aihe kiinnostanut minun kanssani?
Selvennykseksi kaikille koirien ystäville: em. tilanne on täysin kuvitteellinen. Koiran tilalle voi tarinassa sijoittaa vaikkapa auton :)

Tällainen koru tuli tuossa yhtenä päivänä väkerrettyä. Ei mitenkään kovin monimutkainen, mutta eipä minun taidoillani kannata kovin hienoa yrittääkään. Minulla oli yläasteella käsitöistä 6, mutta niin sitä vaan innostui käsitöistä. Mummoharrastuksia pitää olla ;)

odottaa jo syksyä ja kirpeän kuulaita aamuja?

Täksi päiväksi on luvattu hellettä samoin koko viikoksi, joten pääsee vielä kesäisistä säistäkin nauttimaan. Minä olen taas aikaani edellä ja odotan jo syksyä. Kuten viime syksynä kirjoitinkin, syksy on minulle aina uusi alku. Voi ostaa uuden kalenterin, jonka sivut eivät vielä ole täyttyneet tekemättömistä töistä ja sovituista tapaamisista. Kuulostan varmaan jo valmiiksi tosi stressaantuneelta, mutta se ei pidä paikkaansa. Olen levännyt hyvin ja valmis uusiin haasteisiin. Haluan nauttia vain hetken hallinnan tunteesta, kunnes alkaa taas kaikki levitä käsiin.. ;)

Opinnotkin alkavat taas pian, tosin minulla ei enää kovin montaa läsnäoloa vaativaa kurssia ole. Lähinnä pakerran yksinäni, mutta onneksi minulla on yksi opiskelukaveri, jonka kanssa teemme yhdessä osan itsenäisistä töistä.

Kevään ja kesän aikana on tapahtunut paljon asioita. Ei mitään suurta, mutta pieniä merkityksellisiä asioita, jotka ovat muuttaneet käsityksiäni ihmisistä ja elämästä yleensä. Todennäköisesti puran niitä tännekin lähiaikoina, kun on tuo kirjoittaminen jäänyt vähän vähemmälle kevään töissäolon ja kesän reissailujen takia.

Olen tainnut aiemminkin tänne kirjoitella siitä, kuinka minä olen aina se henkilö, jolle kaverini kertovat kaiken ja johon tukeutuvat vaikeina hetkinä. Olen periaatteessa iloinen, että näin on. Se on vain ajoittain kovin raskasta.

Minulla on ollut tämä lukuvuosi erityisen raskasta ja kiireistä opintojen sekä muunkin elämän suhteen. Juuri paraikaa on kriittiset hetket saada opinnot tältä vuodelta kunnialla suoritettua. Olen itsekkäästi varastanut aikaa vain itselleni. Koska tällä hetkellä opiskelen ja teen töitä yhtä aikaa, on käytännössä mahdotonta ehtiä vielä harrastaa sekä tavata ystäviä. Olen tässä vaiheessa priorisoinut asiat nyt siten, että jotta jaksan tehdä töitä ja opiskella, minun täytyy ehtiä ulkoilemaan ja näin ollen ystävien tapaaminen on jäänyt vähemmälle. Olen saanut kuulla tästä monelta suunnalta ja vaikka olen koettanut selittää tilannetta, heidän mielestään opiskelukiireet ovat tekosyitä. Eiväthän he sitä ääneen sano, mutta tuntuvat niin ajattelevan. Vanhoista rooleista on siis näköjään vaikeaa irrottautua. Minun pitäisi olla aina saatavilla heitä varten. Se käy voimille.

Nyt viikonlopun koetan pakertaa seminaarityötä, niin jospa sitä vapunaattona voisi vähän juhliakin - kavereiden kanssa tietysti.