Hyödynnän tätä blogia nyt koulutöissäni, sillä minun pitäisi pitää päiväkirjaa tutkimustyöhöni liittyen.

Tutkimukseni aiheena on yliopisto-opiskelusta syrjäytyneiden toiveet yliopistoa kohtaan eli millaista tukea he toivoisivat yliopistolta opintojen etenemiseksi.

Kokoan tähän nyt ajatuksia, joita minulle on aiheesta muotoutunut sekä omien opintojen myötä että aiemmin lukemani kirjallisuuden perusteella.

Ensinnäkin, mitä syrjäytyminen oikeastaan tarkoittaa. Tuula Helne väitöskirjassaan Syrjäytymisen yhteiskunta kirjoittaa seuraavaa: Syrjäytyminen syntyy vain ja ainoastaan suhteessa toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Syrjäytyminen on puheessa luotu käsite, ei mikään olemassa oleva ja mitattava tosiasia. Syrjäytymiskeskustelun sosiaalipoliittisena tavoitteena on vetää yhteisyydestä irtautuneet ihmiset takaisin sen piiriin. Tässä tapauksessa yliopisto-opiskelusta syrjäytyneet ihmiset ovat siis joutuneet/jääneet tiedeyhteisön ulkopuolelle.

Millaista tukea tällaiset ihmiset sitten voisivat toivoa yliopistolta? Epäilisin, että iso osa ko. opiskelijoista ei varsinaisesti ole syrjäytynyt, vaan he ovat kokopäiväisessä ansiotyössä opintojen "ohella" ja näin ollen opinnot ovat jääneet lähes kokonaan. He toivoisivat varmasti enemmän mahdollisuuksia itsenäisesti tehtäviin töihin ja iltaluentoja jne. Monilla syrjäytyneillä on myös varmaan perhe - tai mielenterveysongelmia, jotka vievät aikaa ja energiaa opiskelulta. Näihin asioihin ei mielestäni yliopiston tarvitse puuttua sinällään, toki joustaa/kannustaa opiskelijaa opintojen suhteen. Lisäksi on varmasti paljon ihmisiä, jotka eivät tunne olevansa oikealla alalla ja tämän vuoksi, odotellessaan opiskelupaikan avautumista, roikkuvat jonkin toisen tiedekunnan kirjoilla.

Opintojen etenemisestä puhuttaessa tarkoitetaan liiankin usein vain sen taloudellista merkitystä yhteiskunnalle. Itse uskon siihen, että kyllä jokaisella opiskelijalla on (mikäli opiskelee itseään kiinnostavaa alaa) päämääränä valmistua. Eli opintojen etenemistä olisi syytä tukea myös opiskelijan näkökulmasta.

Listaan tähän joitain asioita, jotka haittaavat opintojen etenemistä (omasta mielestäni).:

Opintojen ohjauksesta käydään nykyään paljon keskustelua. Siihen nostetaan useimmiten paradoksi pitäisikö opiskelijoita ohjata (=holhota), kun yliopistossahan täytyisi osata itse ottaa asioista selvää. Keskustelin aiheesta 60-luvulla opiskelleen opinto-ohjaajaäitini kanssa. Pohdimme, onko opiskelija-aines tyhmentynyt vai mistä johtuu, että ennen ei ohjausta tarvittu? Vai olisiko tarvittu, muttei osattu pyytää? Tässä muutamia pointteja, joita tuli ilmi:

Kirjoitan tätä esiymmärrystäni nyt aika lailla kärjistetysti, sillä tämä on taustana sitten varsinaiselle tutkimukselle, joka toivottavasti muuttaa käsityksiäni. Tutkimus on tarkoitus tehdä sulkemalla omat ennakkokäsitykset mahdollisimman hyvin pois ja keskittyä siihen, mitä itse tutkimusaineisto kertoo.

Tärkeimmäksi teemaksi noussee ohjaus. Ohjauksesta puhutaan nykyään paljon ja sen eteen tehdään paljon tutkimusta ja erilaisia kehittämisohjelmia, mutta käytännön tasolla toiminta on hyvinkin kirjavaa. Omat kokemukseni ovat sekä pienestä että suuresta yliopistosta ja sekä ohjaajan että ohjattavan roolista. Pienen ja suuren yliopiston välillä on paljon eroa, ainakin näiden nimenomaisten yliopistojen osalta. Molemmissa on toki puolensa.