Tänään menen tapaamaan entistä ystävääni. Tai on hän edelleen minulle tärkeä, mutta näen häntä nykyisin harvoin, joten ole varma voinko nimittää häntä ystäväkseni. Hän on aina niin kiireinen opintojensa kanssa, ettei hänellä ole aikaa juuri muulle elämälle. Nostan hänelle hattua ahkeruudesta, mutta eiköhän elämässä ole tarkoitus tehdä jotain muutakin kuin töitä.

Toiselta kaverilta tuli vähän aikaa sitten sähköpostia. Pahoitteli, ettei ollut aiemmin ehtinyt vastata. Niin, onhan siitä yli kuukausi kun hänelle kirjoitin. Entäpä jos olisin lähettänyt perinteisen kirjeen, kauankohan vastaaminen olisi siinä tapauksessa kestänyt...

Kaikilla on kiire: koko ajan ja jonnekin. Kukaan ei vaan osaa sanoa, minne ja miksi.  Meillä on kännykät ja sähköpostit, joiden pitäisi helpottaa ja nopeuttaa yhteydenpitoa. Silti ennen oli paljon enemmän aikaa toisillemme. Mistähän se johtuu?

En voi uskoa, että olemme nykyään niin tehokkaita, ettei aikaa jää edes puhelinsoittoon tai tekstiviestiin. Puhumattakaan, että olisi aikaa mennä kylään. Oman kehittelemäni teorian mukaan saamattomuus tekee kiireiseksi. Sen sijaan itsensä "kiireisenä" pitävät ehtivät tehdä paljon enemmän.

Eräs tuntemani henkilö käyttää sanaa "vätystää" kun häntä väsyttää. Ehkä meitä kaikkia "vätystää" kiireisen työpäivän jälkeen niin paljon, ettemme jaksa/ehdi tehdä mitään muuta. Onko elämän päämäärä sitten tehdä mahdollisimman paljon töitä? Joillekin se ehkä on. Minulle ei.

Kiire on vain tekosyy, hyvä selitys unohtamiselle ja aikaansaamattomuudelle. Harvoin se varmasti on koko totuus. Itse välttelen tietoisesti koko sanan käyttöä. Kerron rehellisesti ja kiertelemättä, miksi en ole ehtinyt tehdä sitä tai tätä. Yleensä kyllä ehdinkin...