Kaverini ostaa miehensä kanssa uuden asunnon, toinen kaverini saa lapsen, kolmas on menossa naimisiin ja neljäs sai juuri työpaikan. Tuntuu, että minä pysyn aina paikallani ja muut etenevät elämässä. Väistämättä joskus tulee pieni kateuden pistos, vaikka kuinka koetan olla onnellinen muiden puolesta. Pitäisi vaan muistaa, ettei ideana ole pistää paremmaksi, vaan olla itse tyytyväinen ja onnellinen.

Eli: minusta nykyinen asuntomme on kiva, kuukautiseni on myöhässä, olemme mieheni kanssa yhä kuin vastanaineet ja opintoni ovat loppusuoralla. Ei siis huonosti sekään ;)

Olen iloinen, että olen pienissä asioissa huomannut ettei esim. ostaminen tuo onnea. Muistan joskus kuinka sitä ajatteli, että elämäni olisi paljon parempaa jos vain saisin tuon ihanan uuden mekon. Sitten olisin tyytyväinen vähän aikaa! Sitä mekkoa piti käydä useita kertoja katsomassa ja sovittamassa. Kun sitten menin ja ostin mekon, ei se näyttänytkään enää kotona peilistä yhtä hyvältä.

Joillekin valitettavasti käy samoin isompien asioiden kanssa: Se mies, jolle alttarilla lupautui, näyttääkin kotona loisteputken alla aivan erilaiselta kuin ensitreffeillä kynttilänvalossa. Naimisiin piti kuitenkin päästä, koska kaikki kaveritkin ovat jo menneet.

Minä haluan irtisanoutua kokonaan tästä kilpavarustelusta. Haluan keskittyä tekemään elämässäni asioita, jotka oikeasti ovat minulle tärkeitä ja joista saan iloa ja onnea. Voi olla että teen ne eri järjestyksessä kuin muut tai jätän tekemättä asioita, jotka muille ovat aina olleet niitä must-asioita. Tämä on kuitenkin minun elämäni :)