Olen tainnut aiemminkin tänne kirjoitella siitä, kuinka minä olen aina se henkilö, jolle kaverini kertovat kaiken ja johon tukeutuvat vaikeina hetkinä. Olen periaatteessa iloinen, että näin on. Se on vain ajoittain kovin raskasta.

Minulla on ollut tämä lukuvuosi erityisen raskasta ja kiireistä opintojen sekä muunkin elämän suhteen. Juuri paraikaa on kriittiset hetket saada opinnot tältä vuodelta kunnialla suoritettua. Olen itsekkäästi varastanut aikaa vain itselleni. Koska tällä hetkellä opiskelen ja teen töitä yhtä aikaa, on käytännössä mahdotonta ehtiä vielä harrastaa sekä tavata ystäviä. Olen tässä vaiheessa priorisoinut asiat nyt siten, että jotta jaksan tehdä töitä ja opiskella, minun täytyy ehtiä ulkoilemaan ja näin ollen ystävien tapaaminen on jäänyt vähemmälle. Olen saanut kuulla tästä monelta suunnalta ja vaikka olen koettanut selittää tilannetta, heidän mielestään opiskelukiireet ovat tekosyitä. Eiväthän he sitä ääneen sano, mutta tuntuvat niin ajattelevan. Vanhoista rooleista on siis näköjään vaikeaa irrottautua. Minun pitäisi olla aina saatavilla heitä varten. Se käy voimille.

Nyt viikonlopun koetan pakertaa seminaarityötä, niin jospa sitä vapunaattona voisi vähän juhliakin - kavereiden kanssa tietysti.