Minulla on eräs kaveri, joka suhtautuu tosi-tv:n katsomiseen vähän samoin kuin henkilö ilmoittaisi katsovansa pornoa. Tosin ei kai sekään enää nykyään ole mitenkään halveksittavaa tms. Itse en pahemmin tosi-tv-ohjelmia ole katsellut, kuten en televisiota ylipäätään. (Kesälläkin mietimme, onko järkeä maksaa mielettömän kallista tv-lupaa, jos katsoimme koko kesän aikana parit uutiset ja yhden elokuvan.) Silti olen ihmetellyt kaverini asennetta, minusta ne ohjelmat on ohjelmia siinä missä muutkin. Hänen seurassa tulee vain vaistomaisesti tarve selitellä "En mä sitä siis oikeesti katsonut, kunhan vaan kanavia selasin ja sitten sattumalta näin pätkän".

Olin eilen todella hauskalla ja mielenkiintoisella luennolla: "Big Brother valvoo jokaista askeltasi" - Tosi-tv ja yksityisyyden julkisuus. (linkki artikkeliin aiheesta) Luento herätti paljon ajatuksia ja kirjaan niitä varmasti vielä myöhemmin tänne lisää.

Tähän aiheeseen liittyy myös juoruilukulttuuri. Varsinkin mieheni on aina hanakasti tuomitsemassa juoruilun, ymmärrettävää kyllä. En tosin kyllä myönnä, että itse sitä harrastaisin. Jos määritellään juoruilu pahantahtoiseksi toiminnaksi, niin sitten en ainakaan sellaista harrasta. Minulla on kahdenlaisia tilanteita, joissa olen kertonut asioita eteenpäin (tosin kummankaanlaisissa tapauksissa asiasta ei ole erikseen kielletty puhumasta). Toinen kuviteltu tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, että ystäväni, henkilö X, on saanut selville, ettei voi saada lapsia. Asia on yleisessä tiedossa kaveripiirissämme, mutta X on tulossa tapaamaan minun hölösuukavereitani, jotka eivät häntä entuudestaan tunne. Kavereillani on tapana vitsailla kaikenlaisista asioista ja melko suorasukaisesti vihjaillakin. Varoitan kavereitani, ettei tänään tarvitse jutella lapsista, ettei X:n tarvitsisi vaivaantua. Yleensä asia jää siihen ja kaikki sujuu erinomaisen hyvin. Sitä voi sitten pohtia, että onko minulla oikeutta kertoa asiaa eteenpäin. Itse ajattelen moraalin olevan jotain sellaista, että pyritään toimimaan siten, että tuloksena on mahdollisimman paljon hyvää kaikille. Tässä kuvitellussa tapauksessa sorrun monen mielestä varmaan juoruiluun, mutta toisaalta säästän sekä kaverini ja X:n noloilta ja vaikeilta tilanteilta. Toisaalta joudun paljastamaan kavereilleni jotain sellaista, mikä ei heille kuuluisi ja X voisi tästä loukkaantua.

Toinen tilanne on yleensä sellainen, että joku ystävistäni on vaikeassa tilanteessa ja pyytää minulta apua. Hänen tilanteensa vaivaa minuakin enkä saa nukutuksi yms. Tässä vaiheessa viimeistään mieheni huomaa, että minulla on jokin hätä. Kerron hänelle tilanteen ja hän tukee minua. Tästä keskustelusta saan voimia tukea ystävääni  ja ehkä uudenlaista näkökulmaa koko tilanteeseen.

Olen kyllä ollut myös tilanteissa, joissa kaikki on kääntynyt päälaelleen: Olen visusti pidättäytynyt kertomasta jotain vaikkapa juuri ystäväni henkilökohtaista asiaa edes miehelleni, koska olen ajatellut ettei se hänelle kuulu tai ettei ole minun asiani kertoa asiaa kellekään. Ystäväni ottaa sitten tämän, ehkä hyvinkin arkaluontoisen asian, puheeksi muina naisina tai miehinä ruokapöydässä, aiheuttaen tukehtumisvaaran useallekin henkilölle. Kun ensijärkytyksestä toivutaan, aletaan ihmetellä: "eikö Anouk ole kertonut asiasta teille!?!?" Syyttävä sormi alkaa osoitella minua... Mistä minä olisin voinut tietää, että tehtävänäni olisi toimia tiedottajana toisen henkilökohtaisessa asiassa?! :)

Löytyy ystäväpiiristäni kyllä sellainenkin pariskunta, jossa vaimo kertoo kaiken miehelleen. Siis toki minäkin kerron itsestäni paljon asioita, mutta tämän pariskunnan mies tietää tyyliin minun pikkuhousujen värinkin, jos olen hänen vaimonsa kanssa saunonut. Minua asia ei nyt niin tavattomasti häiritse, ihmettelen vaan eikö heillä todellakaan ole mitään omia asioita puhuttavana ja toisaalta on hieman pelottavaakin: Jos kaikki epäolennaiset asiat leviää heti tämän miehen korviin, niin sehän tarkoittaa käytännössä varmaan, että ihan kaikki leviää! Olen onneksi oppinut olemaan puhumatta sellaisista asoista, joita en tämän miehen korviin tahdo.

Minun mieheni on varmaan aika tyypillinen tapaus mieheksi, häntä ei yleensä toisten asiat edes kiinnosta. Jos em. kuvauksen kaltainen tilanne tulee mieheni kanssa, että kiellän häntä puhumasta esim. lapsista tietyssä seurassa, hän tekee - tai on tekemättä - omat johtopäätöksensä, mutta asiaa ei tarvitse enää sen jälkeen vatvoa. Ehkä hän joskus muistaa kysyä, että "miten X voi" tms. Helppoa ja yksinkertaista! Naisten kanssa tilanne on usein monimutkaisempaa.

Itse puhun omat asiani suoraan, niin hyvät kuin pahat, jos siltä tuntuu. Kerään säälit, sympatiat, pisteet, halveksunnan, hyväksynnän eli kaiken mitä tarjotaan. Minusta ihmisten kanssa on mukavaa olla tekemisissä! Eikä kenenkään tarvitse juoruilla mistään, kun asiat on joko yleisessä tiedossa tai ei kenenkään tiedossa :D Niin, no olen toki itsekin nainen, eikä asiat ole ihan aina noin yksinkertaisia...