Voi kukka, mä tein sen taas....jälleen kerran onnistuin paljastamaan kaikki korttini kesken pelin ja hävisin...

Minulla on ihana ystävä. Hän on saanut minut taas nauttimaan elämästä omalla, joskus lapsellisellakin, innostuksellaan. Kukaan muu ei saa minua yhtä hyvälle tuulelle, enkä yksin rohkenisi kaikkiin niihin ratkaisuihin, joihin hänen seurassaan ajaudun. Kysymys on siis melko arkipäiväisistä asioista. Minulla on kai jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden pelko, vaikkei moni minut tunteva sitä voisi ikinä uskoakaan.

Tunnen paljon ihmisiä ja minulla on paljon kavereita. Oikeaa ystävää minulla ei ole ennen tätä tainnut ollakaan, vaikka välillä tuntuu ettei minulla ole nytkään. Olen aina ollut henkilö, jolta pyydetään apua ja jolle uskotaan asioita. Joka ikinen kerta saan pettyä näihin ihmisiin. Eivät he ole oikeasti kiinnostuneita minusta, ei heiltä liikenisi minuuttiakaan minun asioille, jos minulla puolestani olisi jotakin kerrottavaa. Tuskin he muistavat edes pysähtyä kiittämään avusta. Miten voin olla niin tyhmä, että unohdan sen joka kerta...

Yritän olla ystävällinen ihmisille, jotka joskus ovat merkinneet minulle jotain tai joita tapaan eri tilanteissa. Kuka olisi ystävällinen minulle?